Kazuo Ishiguro – Klara and the Sun

Kirja alkaa sanoilla: “When we were new, Rosa and I were mid-store, on the magazines table side, and could see through more than half of the window.”

Kirja päättyy sanoihin: “Then she continued to walk away.”

Aivan upea kirja! Pidin kielestä, kirjoitustyylistä ja tarinasta. Aina lähtien siitä, kun tarina alkaa ja Klara ja kumppanit ovat kaupassa, jossa kaikki yrittävät saada mahdollisimman paljon osakseen rajallisesta aurinkopaisteesta, sekä henkilöhahmojen kuvailemista inhimillisistä ajatuksista ja reaktioista.

Kaikkien, mukaan lukien Josien, elämää voi verrata vuoristorataan, ja kirjan kertoja on viisas, mutta hän oppii uutta muista ihmisistä ja inhimillisistä kokemuksista.

Oli kaunis elämys saada lukea ja tuntea se, mitä Klara oppi tarinan aikana. Koin myös vahvaa tunneyhteyttä, kun ymmärsin keinotekoisen ystävän tavoin, että auringonpaisteen tunteminen on ihmiselle luontainen tarve.

Suosikkikohtani kirjassa: “I stared at the glass sheets. The Sun’s reflection, though still an intense orange, was no longer blinding and as I studied more carefully the Sun’s face framed within the outermost rectangle, I began to appreciate that I wasn’t looking at a single picture; that in fact there existed a different version of the Sun’s face on each of the glass surfaces, and what I might at first have taken for a unified image was in fact seven separate ones superimposed one over the other as my gaze penetrated from the first sheet through to the last.” 

Lue kirja suomeksi: Klara ja aurinko