Charlotte MacConaghyn Viimeinen muuttolintu on kirja sinulle, joka nautit romaaneista, jotka koskettavat syvältä ja jotka sanovat jotain meille ja maailmasta, jossa elämme.
Tämä kirja löi minut täysin ällikällä. Se on voimakas rakkaudentunnustus merelle, linnuille ja luonnolle, jotka ovat häviämässä. Mutta se on myös naisen taistelu itsensä anteeksi antamiseksi ja sovittamiseksi sen kanssa, mikä on ollut. Franny Stonella on tehtävä, tavoite. Hän haluaa seurata viimeisiä jäljellä olevia hopeatiiroja niiden muuttomatkalla Grönlannista Antarktikselle. Hän onnistuu vakuuttamaan kalastusaluksen kapteenin ottamaan hänet mukaansa, ja lintujen seuraaminen voi alkaa. Miehistä ottaa Frannyn kylmästi vastaan, mutta pikkuhiljaa hän löytää kuitenkin paikkansa yhteisössä. Merimatkan kuluessa saamme kurkistuksia Frannyn elämään, rikkonaiseen lapsuuteen, ja siihen, miten hän tapasi rakastetun miehensä, joka opetti hänelle kaiken linnuista. Ennen kaikkea rakkaudesta heihin. Pala palalta lukija saa tietää enemmän siitä, mikä Frannyn on tuonut sinne missä hän nyt on, avomerellä, rikkinäisessä kalastusaluksella, murskattuine unelmineen ja minimaalisine mahdollisuuksineen selviytyä.
Kirjan kieli on kaunista, ei lainkaan monimutkaista, mutta usein pysähdyin kauniiseen lauseeseen, joka tuntuu hieman erityiseltä sydämessä.
Suosittelen Viimeistä muuttolintua, koska se on sydäntäsärkevä lukukokemus, ja monet kyyneleet tuli vuodatettua ennen kuin pääsin viimeiselle sivulle. Tällä kertomuksella on kuitenkin vahva sanoma - koskaan ei ole liian myöhäistä, eikä meidän pitäisi ikinä luovuttaa.
Suomennoksen on tehnyt Sari Karhulahti.