Ruotsin tunnetuin salapoliisikirjailija! Martin Widmark (s. 1961) on Etelä-Ruotsissa asuva lastenkirjailija, joka tunnetaan ennen kaikkea supersuositusta Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjasarjasta. Hänen teoksiaan on käännetty lähes neljällekymmenelle kielelle, ja niitä on myyty yli 12 miljoonaa kappaletta.
Koulutukseltaan Widmark on alakoulun opettaja, ja hän työskenteli kymmenen vuotta Tukholman Rinkebyssä opettaen ruotsia maahanmuuttajille. Kirjailijana hän debytoi Ruotsissa vuonna 2000 julkaistulla teoksella ”Att fånga en tiger”, jonka on kuvittanut Joakim Lindengren. Sen jälkeen Widmark on kirjoittanut yli sata kirjaa, joihin mahtuu niin kuvakirjoja, lastenromaaneja, nuortenromaaneja kuin oppikirjojakin.
Widmark on sitoutunut edistämään lasten lukutaitoa, ja hän perusti vuonna 2012 yhdessä Junibackenin kanssa En Läsande Klass -projektin, jonka tarkoituksena on parantaa lasten lukutaitoa. Hän sai työstään tunnustuksen myös Ruotsin hallitukselta vuonna 2014. Hänet on uransa aikana huomioitu myös useilla muilla tunnustuksilla ja kirjallisuuspalkinnoilla.
Kaikki Ruotsin päiväkodit saivat keväällä 2019 oman pienen kirjaston Widmarkin käynnistämän Bokvågor-hankkeen ansiosta. Widmark on vahvasti kiinnostunut ruotsalaisen lastenkirjallisuuden viemisestä kansainvälisille markkinoille ja on tehnyt yhteistyötä muun muassa puolalaisen kuvittajan Emilia Dziubakin kanssa.






























