Siirry suoraan sisältöön
Mummo
Mummo
Tallenna

Mummo

Lue Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Kunnianosoitus suomalaiselle naiselle

"1920-luku ei ollut mummolleni iloinen ja jazzaava eheytymisen vuosikymmen, eivätkä olleet tulevatkaan vuosikymmenet sellaisia, jollaisina niistä on opittu jälkikäteen puhumaan. Minun mummoni eli lapsuuttaan köyhässä ja kommunistisessa korpipitäjässä. Tavallinen maalaisnainen, historiaa kirjoittamaton ja lukematon, mutta sitä vahingossa tehnyt ja todistanut." Antti Heikkisen romaani Mummo on kertomus naisesta, joka pelkäsi Jumalaa, vihasi kommunisteja, vältteli rakas-sanaa kaikissa sen muodoissa ja piti yhtenä elämänsä suurimmista kohokohdista vuodenvaihdetta, jona Ragni Malmstén esitti hänen edessään elämää ja riepumattoa toisiinsa vertaavan laulun.

Kirja on kunnianosoitus suomalaiselle naiselle, suomalaiselle mummolle, toisenlaiselle Suomen historialle ja saatanallisen pahalle suomalaiselle luonteelle, jota kliseisesti sisuksi kutsutaan.

Antti Heikkisen (s. 1985) esikoisromaani Pihkatappi ilmestyi vuonna 2013. Teos voitti Savonia-palkinnon ja Kalevi Jäntin palkinnon ja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kahden menestysromaanin lisäksi Antti Heikkinen on kirjoittanut auktorisoidut elämäkerrat mm. Juice Leskisestä, Heikki Turusesta ja Jaakko Teposta. Antti Heikkinen asuu ja työskentelee Nilsiässä.

Kirjailija
Antti Heikkinen
ISBN
9789510429440
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
3.10.2017
Kustantaja
WSOY
Formaatti
  • Vesileimattu Epub
Lue e-kirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Lukulaite
  • Tietokone