Siirry suoraan sisältöön
Danny - koko show
Tallenna

Danny - koko show

Kuuntele Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Koko show alusta loppuun.

Poikkeuksellisen taitavan kertojan huikea sukellus Ison D:n elämään. Kuinka Ilkka Lipsasesta tuli viihdetaivaan kiintotähti nimeltä Danny?

Olet kuullut Armista ja erään viihdetaiteilijan naissuhteista, mutta itse Dannysta et tiedä paljoakaan.

Antti Heikkinen on saanut avaimet Ilkka Lipsasen arkistoon ja koonnut yhdessä laulajan kanssa ennennäkemättömän tarkan kuvan siitä, kuinka Dannysta tuli juuri se Iso D, jonka tunnemme. Heikkinen kertoo Dannyn elämän ensimmäiset 80 vuotta häikäilemättömällä elämäkerturin vaistolla.

Ennen nykyistä laululintuselle laulavaa Dannya oli aivan toisenlainen Danny, joka lauloi Suomen 75-vuotispäivänä Tämä taivas tämä maa. Ennen sitä Dannya oli Armi Aavikon kanssa duettona laulanut hempeä Danny, ja vielä paljon aiemmin syrjäisillä seurojentaloilla testosteronia uhkunut nuori niittivyömies.

Ja aivan ensin oli nuori Ilkka Lipsanen, joka tietää, mistä kaikki alkoi.

Antti Heikkinen on palkittu kaunokirjailija, joka tunnetaan kunnianhimoisesti laadituista elämäkerroista. Heikkinen on aiemmin kirjoittanut kiitetyt elämäkerrat Juice Leskisestä, Heikki Turusesta, Jaakko Teposta, Kalle Päätalosta, Kari Tapiosta ja Ponssen perustajasta Einari Vidgrenistä.

Kirjailija
Antti Heikkinen
Suunnittelija
Martti Ruokonen
ISBN
9789510478110
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
23.9.2022
Kustantaja
WSOY
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
12tuntia 56minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone