Gå direkte til innholdet
Yhtä vahvaksi
Spar

Yhtä vahvaksi

innbundet, 2024
Finsk
354,-
Elämänmakuisia tositarinoita naiselta naiselle.

”Tämän kirjan tarinat ovat osa omaa voimaantumisprosessiani. Kun uskalsin avautua, myös oma elämäni muuttui.”

– Tiina Veijonen, yli 100 000 jäsenen MyBnB Live -yhteisön perustaja

Kun hyvinvointiyrittäjä Tiina Veijonen perusti koronapandemian alussa pakon sanelemana livetreeniryhmän, hän löysi jotain paljon arvokkaampaa kuin uudenlaisen bisnesmallin: aktiivisen ja nopeasti kasvavan naisten yhteisön, jossa jaetaan ajatuksia, huolia, murheita – ja saadaan vertaistukea.

Veijonen on koonnut kirjaan yhteisön naisia eniten puhuttaneet teemat. Hän panee itsensä likoon kertomalla avoimesti oman tarinansa kustakin teemasta. Lisäksi kirja sisältää seitsemän eri naisen koskettavan ja puhuttelevan tarinan. Tarinoiden lopussa asiantuntijat kertovat parhaat vinkkinsä kaikille naisille, joita muun muassa parisuhde, vanhemmuus ja riittämättömyyden tunne pohdituttavat.

Tiina Veijonen on espoolainen hyvinvointiyrittäjä. Keväällä 2020 Veijonen perusti sponsoroidun, asiakkaille maksuttoman livetreeniryhmän, josta kasvoi nopeasti yli 100 000 naisen verkkoyhteisö. Ennen personal traineriksi kouluttautumistaan ja hyvinvointialalle siirtymistään Veijonen teki pitkän uran markkinoinnin parissa.

Anu Räsänen on helsinkiläinen toimittaja, kustannustoimittaja ja kirjailija, joka hoitaa ystävyyssuhteitaan pitkillä kävelylenkeillä.
Undertittel
Voimaa vertaistuesta
ISBN
9789523620209
Språk
Finsk
Vekt
338 gram
Utgivelsesdato
30.1.2024
Antall sider
256