
Viimeinen Roomalainen ja Salvan Ristin Ritarit
Matka alkaa vuonna 408 Salvasta, nykyisestä Esztergomista. Nuoret miehet vaeltavat saattueensa mukana hunnien kuningasten kylään Tonavan toiselle puolelle, viilliksi tulleen maan läpi Rooman perikadon ratkaisevalla aikakaudella. Ympärillä näkyvät kaikki kulttuurin murenimisen ja uuden aikakauden muodostumisen kaaoksen merkit: kaupunkien, maaseudun infrastruktuurin romahtaminen, vesihuollon, koulunkäynnin, rahatalouden loppuminen. Matkalla Jasoniin ja Aetiukseen liittyy kaksi muuta nuorta miestä gootti Condor ja hunni Phandor, ja syntyy nuorten miesten valaliitto, josta ritarius lähtee liikkeelle. Tuhon maisemassa, kaaoksen ytimsessä, kypsyy uusi järjestys, jonka käytös normit kertovat miten ritariuden palavahenkiset säännöt luotiin.
Vuosien panttivankina olon jälkeen Aetius palaa ritariystävineen Rooman, entistä kaoottisempaan tilaan muuttuneen maiseman läpi, jossa heidän liittonsa entisestään vahvistuu. Matka päättyy , Aetiuksen tullessa nuoresta miehestä aikuiseksi, ja matkatoverien alkaessa valmistella uutta matkaa, paavin ja Rooman prefektin määräyksestä Etelä-Ranskan ritariuden syntysijojen läpi Britanniaan, sinne, jossa legendat kertovat myöhemmin olleen kuningas Arthurin hovin. (Suomen Tietokirjailijat ry on antanut kirjalle apurahan.)
- Undertittel
- Meno ja Paluu
- Forfatter
- Tapio Tiihonen
- ISBN
- 9789523399556
- Språk
- Finsk
- Vekt
- 816 gram
- Utgivelsesdato
- 31.3.2017
- Forlag
- Books on Demand
- Antall sider
- 694
