Gå direkte til innholdet
Tammikuussa alkaa kevät
Spar

Tammikuussa alkaa kevät

Forfatter:
Finsk
On alkusyksyn päivä, kun Alisa tulee messiaanisen ystävänsä luokse. Alisan elämä on romahtanut ja kaikki on jälleen aloitettava alusta. Seuraa puhdistavien muisteluiden matka elettyyn elämään; lapsuuteen, jossa Alisa leikki serkkujensa kanssa ja opetteli kirjoittamaan. Sitten tuli vuosi 1973, jolloin kaikki repesi rikki. Alisa oli 15-vuotias, kun mikään ei enää ollutkaan niin kuin ennen, eivät edes serkut, joista toisesta tuli ateisti ja toinen tuli uskoon

Lähi-idässä syttyi Jom Kippur -sota ja Israel taistlei olemassaolostaan. Samaan aikaan Alisa ymmärsi, että JUmalalla oli suunntielma hänen elämälleen, ja se liittyi juutalaisiin. Vaikka eämässä seurasi lähes 30 vuoden pako pois Jumalan luota, lopulta kaikki tiet tukkeutuivat ja jäi jäljelle vain Yksi. Alisa antoi elämänsä Jeesukselle ja sai huomata, että Jumalan kutsu oli yhä voimassa.

Else Lassila on 63-vuotias eläkkeellä oleva kirjailija. Häneltä on aiemmin ilmestynyt lastenkirjoja ja hän on myös kirjoittanut mm. runoja ja lehtikirjoituksia. Tammikuussa alkaa kevät on todellisuuteen pohjautuva kertomus Jumalan uskollisuudesta ja messiaanisesta heräämisestä. Sysäys kirjan kirjoittamiseen tuli sekä Lassilan omista kokemuksista että kohtaamisista suomalaisten messiaanisten uskovien kanssa.
Forfatter
Else Lassila
ISBN
9789525865851
Språk
Finsk
Vekt
406 gram
Utgivelsesdato
1.1.2021
Antall sider
262