Gå direkte til innholdet
Tähtien tavoittelijat
Spar

Tähtien tavoittelijat

Forfatter:
innbundet, 2026
Finsk
Hetken maailma oli heidän.

Tähtien tavoittelijat aloittaa Sarah Larkin uuden, kaksiosaisen Ylämaan tyttäret -sarjan, joka kertoo unelmiaan tavoittelevista naisista historian dramaattisissa taitekohdissa.

Hardin klaaniin kuuluvat serkukset Ailis, Donella ja Haily varttuvat skotlantilaisen aristokratian kasvatteina 1800-luvun lopulla. Heillä on varaa ja aikaa haaveilla häikäisevästä tulevaisuudesta sekä matkoista ympäri maailmaa, kaukana vallitsevista säännöistä ja rajoituksista. Siinä missä Ailis on kiinnostunut tähtitieteestä, Donella suunnittelee uraa ilmailun parissa ja Haily näkee itsensä näyttämöjen supertähtenä.

Kun heidät hyväksytään Skotlannin ensimmäiseen tyttökouluun, heidän unelmansa näyttävät saavan siivet. Mukaan sisäoppilaitokseen lähtee palvelijaperheen tytär Emily, jolle koulu ei ole yhtä onnellinen paikka kuin yläluokkaisille serkuksille. Emilyllä on kuitenkin oma tiensä kohti unelmia.

Rakastetun Sarah Larkin Tähtien tavoittelijat on herkullisen dramaattinen romaani unelmista, ystävyydestä ja siitä, mitä kaikkea voi joutua uhraamaan matkalla tähtiin.

Saksassa vuonna 1958 syntynyt Sarah Lark on työskennellyt opettajana, matkaoppaana sekä mainostoimittajana. Nykyisin Lark asuu Almeríassa Espanjassa maatilallaan hevosten, koirien ja muiden lukuisten rescue-eläintensä kanssa. Hänen intohimonaan on kirjoittaa sukusaagoja historian unohtamista naisista eri puolilla maailmaa. Tähtien tavoittelijat aloittaa kaksiosaisen Ylämaan tyttäret -sarjan, jonka toinen osa julkaistaan suomeksi loppuvuodesta 2026.
Forfatter
Sarah Lark
Illustratør
Timo Numminen
ISBN
9789524038607
Språk
Finsk
Vekt
687 gram
Utgivelsesdato
12.6.2026
Forlag
bazar