Gå direkte til innholdet
Suomalaiset kansainvälisesti adoptoidut
Spar

Suomalaiset kansainvälisesti adoptoidut

Kansainvälinen adoptio on usein mediassa näkyvä aihe, joka herättää ihmisissä tunteita ja mielipiteitä. Silti aiheesta on Suomessa toistaiseksi vähän tutkittua tietoa. Adoptiota lähestytään sekä mediassa että tutkimuksissa useimmiten perheenperustamisen näkökulmasta, ja samalla ohitetaan ne, joille adoptio tapahtuu – eli adoptoidut itsensä. Heidi Ruohio tarkastelee 24 aikuisikäisen kansainvälisesti adoptoidun parissa tehdyn haastattelun perusteella, millaisia merkityksiä adoptoitujen biologinen syntyperä saa erilaisissa ympäristöissä sekä millaisia perheeseen ja kansaan kuulumisen kokemuksia heillä on.

Teos lisää ymmärrystä kansainvälisestä adoptiosta yksilön kokemuksena. Kansainvälisesti adoptoiduille kirja voi toimia vertaistukena. Kirjasta voivat hyötyä lisäksi muut nuoret ja nuoret aikuiset, jotka eivät syystä tai toisesta tunne biologisia vanhempiaan tai jotka ulkonäkönsä vuoksi tulevat kategorisoiduiksi ”erilaisiksi”. Lisäksi tutkimus antaa eväitä esimerkiksi adoptioperheiden ja adoptoitujen jälkipalvelutyöhön, kouluissa tehtävään työhön sekä sosiaalialalle laajemminkin.
Undertittel
Perheeseen ja kansaan kuuluminen
Forfatter
Heidi Ruohio
ISBN
9789527175118
Språk
Finsk
Vekt
302 gram
Utgivelsesdato
1.1.2016
Antall sider
190