
Savupirtistä salonkeihin
Kirja kertoo paitsi suvun jäsenten elämänvaiheista myös tärkeistä Suomen historian tapahtumista, ympäröivän yhteiskunnan kehityksestä ja henkilöiden toimintaan liittyvien asioiden taustoista. Kirjasta käy ilmi, miten valtavasti tavallisten ihmisten elämisen puitteet ovat muuttuneet kirjan kuvaaman noin 150 vuoden aikana. Kalle ja Augusta Näsmanin jälkeläisten elämäntarinat kertovat samalla monien suomalaisten tunnettujen kulttuuri- ja liike-elämän sukujen kuten Aallon arkkitehtipariskunnan, Karlströmien, Korpivaarojen, Niemistöjen ja Waltarien vaiheista. Pääosin suvun jäsenten albumeista löytyneet kuvat havainnollistavat tarinaa.
Kirjoittaja Marja-Liisa Sarkki edustaa suvun viidettä polvea. Hän on eläkkeellä oleva kauppatieteiden maisteri, jonka harrastuksiin kuuluu mm. sukututkimus ja mikrohistoria. Hän on työskennellyt ulkomaankaupan koulutuksen ja siihen liittyvän kustannustoiminnan parissa, kirjoittanut ja toimittanut lukuisia opas- ja käsikirjoja sekä 2010-luvulla myös kaksi lähihistoriaan liittyvää tietokirjaa.
- Undertittel
- Tarina suvusta Suomea rakentamassa
- Forfatter
- Marja-Liisa Sarkki
- ISBN
- 9789528112518
- Språk
- Finsk
- Vekt
- 252 gram
- Utgivelsesdato
- 24.1.2022
- Forlag
- Mediapinta
- Antall sider
- 128
