Gå direkte til innholdet
Punakankaan suomalaiset
Spar

Punakankaan suomalaiset

Forfatter:
Finsk
243,-
Krasnyi bor sijaitsee Petroskoista Voznesenjeen vievän tien (P19) varrella muutama kilometri ennen Derevjannojen kylää. Krasnyi borin eli Punakankaan männikkö oli yksi vuosien 1937 ja 1938 joukkoteloituspaikoista.

Punakankaan tekee meille muistettavaksi erityisesti se, että siellä teloitettujen ja sinne haudattujen suomalaisten suhteellinen osuus oli kaikkein suurin. Punakankaalla ammuttiin lähes 1 200 ihmistä, suomalaisia heistä oli noin 580. Paikallisia karjalaisia siellä teloitettiin noin 430.

Muut suomalaisten joukkoteloituspaikat ovat Sandarmoh Karjalan Karhumäessä, Levassova Pietarin lähellä, Petroskoin lähitienoot sekä Tseljabinsk. Yhteensä näissä paikoissa lepää useita tuhansia suomalaisia.

Käyttäen lähtökohtana petroskoilaisen Juri Dmitrijevin ja muiden tutkijoiden keräämiä tietoja Aimo Ruusunen on etsinyt nimiluetteloissa oleville henkilöille elämäkertoja.

Punakankaan suomalaiset kuvaa myös heidän perheidensä vaiheita alkaen syntymästä Suomessa ja päätyen työhön ja toimintaan Neuvostoliitossa. Teos kuvaa parinkymmenen esimerkkitapauksen pohjalta sitä, miten usein työnhakuun perustunut muutto naapurimaahan muutti ihmisten elämän.

Aimo Ruusunen on Lappeenrannassa asuva filosofian tohtori. Hän on työskennellyt kirjan aihepiirin parissa toimittajana ja myöhemmin tutkijana 1980-luvun lopulta alkaen.
Undertittel
Teloitus- ja hautapaikka Krasnyi bor 1937-1938
Forfatter
Aimo Ruusunen
ISBN
9789525940794
Språk
Finsk
Vekt
274 gram
Utgivelsesdato
1.1.2020
Forlag
Warelia
Antall sider
144