Gå direkte til innholdet
Pohjoisen poliisi kertoo
Spar

Pohjoisen poliisi kertoo

Lytt i appen vår eller last ned
Mukaansa tempaava true crime -teos rovaniemeläisen rikostutkija Martti Karjulan pitkästä urasta ensin järjestyspoliisissa, sitten suojelupoliisin etsivänä ja lopulta keskusrikospoliisissa.

Työskennellessään Supossa 1970-luvun loppupuolella nuori poliisi tapasi niin Tanskan kuningattaren kuin Yhdysvaltain presidentin. Omalla tavallaan hohdokas työ ei kuitenkaan ollut sellaista poliisityötä, jota Martti olisi halunnut tehdä. Niinpä hän siirtyi ensin Rovaniemen poliisilaitoksen rikostutkintaan ja päätyi sieltä haluamalleen alalle keskusrikospoliisiin.

Työskennellessään huumetutkinnassa Martti alkoikin luoda yhteistyötä KRP:n eri yksiköiden kanssa. Laajojen huumejuttujen lisäksi keskusrikospoliisi tutki myös henkirikoksia ja muita raakoja väkivaltarikoksia. Lisäksi työuraan mahtuu koko maailmaa kohauttanut sopupelitutkinta.

Martti kertoo myös omanlaatuista huumoria sisältäneistä rikosjutuista, törkeästä taikatempusta ja erikoisen aseen käytöstä henkirikoksen tekijää pidätettäessä.


Sisko Koskiniemi on kirjailija, joka on toiminut Rovaniemen poliisilaitoksen sosiaalityöntekijänä kymmenen vuotta. Häneltä on julkaistu kaksi fiktiivistä romaania poliisilaitoksen sosiaalityöntekijän työstä.
Oppleser
Petri Hanttu
ISBN
9788726947472
Språk
Finsk
Utgivelsesdato
8.9.2021
Tilgjengelige elektroniske format
  • MP3 - i en fil
  • MP3 - i avsnitt
  • Flash Stream
  • HTTP Stream
  • TSS Stream
Spilletid
6tim 20min
Lytt her
  • Adlibris app
  • Datamaskin