Gå direkte til innholdet
Pohjoisen eräpoluilla
Spar

Pohjoisen eräpoluilla

Forfatter:
innbundet, 2022
Finsk
Ari Mikkilän kolmas eräkirja kuljettaa lukijansa eräpoluilla pitkin Suomea pohjoisesta etelään. Uskottavasti kerrotut erätarinat ajoittuvat 1980-luvulta nykypäivään. Metsällinen työura on antanut mahdollisuuden liikkua monenlaisissa maisemissa. Toisinaan myös työn ohessa on päässyt erästämään, joskus suorastaan joutunut. Kanalintujahdissa liikutaan Keski-Lapissa sekä Ilomantsissa. Hirveä metsästetään napapiirin korkeudella, valkohäntäpeuraa eteläisimmässä Suomessa. Tärkeässä roolissa ovat monenkarvaiset pyyntikoirat. Kalaa pyydetään Lapin järvistä ja erämaavirroista. Eräpoluilla kohdataan odottamattomia sattumuksia, sillä jahdit tai kalareissut eivät suju ilman yllätyksiä. Onni ei ole aina myötä, eikä omilta virheiltäkään vältytä. Hurtilla huumorilla kommelluksista selvitään. Metsästyksen tiimoilta tavataan erätovereiden lisäksi värikkäitä persoonia poromiehistä ja poliiseista hovimestareihin ja ammattiyhdistysaktiiveihin. Lukija pääsee aitoon jahtitunnelmaan, ollaanpa mukana seurueessa tai kairassa kahdestaan koiran kanssa. Ari Mikkilä (s.1958) on rovaniemeläislähtöinen metsänhoitaja ja eräkirjailija. Vaikka Mikkilä asuu nykyisin Imatralla, on kakkosasunto Rovaniemellä ja kesäpaikka Inarissa.
Undertittel
Saalista ja sattumuksia
Forfatter
Ari Mikkilä
ISBN
9789523562783
Språk
Finsk
Vekt
320 gram
Utgivelsesdato
10.2.2022
Antall sider
194