Gå direkte til innholdet

Sommersalg på pocket fra 79,- »

Til startsiden
Logg inn
Søk etter din neste leseopplevelse
Pappi, piispa ja patriootti

Pappi, piispa ja patriootti

innbundet, Finsk, 2024
846,-
Sendes innen 6-8 virkedager
Hannes Leinonen syntyi Venäjän vallan aikana 1916, ja hän eli vahvasti mukana aikansa kaikissa vaiheissa. Oulun lyseossa ollessaan 1929 - 1935 hän osallistui aktiivisesti kaikkiin mahdollisiin hankkeisiin, joiden hän katsoi edistävän suomalaisen kansallisvaltion ja etenkin maanpuolustuksen asiaa, jotta maa kykenisi säilyttämään itsenäisyytensä kasvavan itäisen suurvallan puristuksessa. Ruotsinkielisten kylttien tervaaminen vaihtui pian Sinimustien, OKS:n toimiin ja suojeluskuntien harjoituksiin sekä opiskeluaikana Helsingissä aktiiviseen työhön maanpuolustuksen hyväksi Akateemisessa Karjala-seurassa. Talvisotaan hän osallistui vapaaehtoisena, mutta jatkosodassa hän oli jo sotilaspappina. Haavoituttuaan vaikeasti hän oli sotasairaalan pappina Hyrynsalmella ja asevelipappina koko pitkällä länsirajalla. AKS:n vuodet olivat kaiketi niin ”raskauttavat”, että hänen nimensä löytyi myös punaisen Valpon pareista, joihin listattiin Siperiaan karkotettavat ja teloitettavat.

Pappina ja piispana Hannes Leinonen tuli tunnetuksi persoonallisena, harvapuheisena ja sopivissa tilanteissa omaperäistä huumoriakin käyttävänä puhujana ja kirkon vaikuttajana, paitsi Oulun hiippakunnassa, myös ”etelän miesten” mailla liikkuessaan ja toimiessaan. Hän ei vähästä järkähtänyt, vaikka Suomen kirkossa ja herätysliikkeissä elettiin välillä hyvinkin myrskyisiä aikoja, vaan luotsasi hiippakuntaansa vakaasti kohti selvempiä vesiä. Hän suri lestadiolaisuuden hajaannusta 1960 - 1961, jolloin hän itsekin jäi herätysliikkeen valtasuunnan ulkopuolelle, ja toivoi hartaasti entisen yhteyden löytämistä. Oulun piispalle kyse oli Pohjolan hengellisen uskonyhteyden palauttamisesta. Vaikka tavoite jäi haaveeksi, hän loi toimivan yhteistyön takaamalla "kotipaikkaoikeuden" kirkossa myös SRK:n papeille.

Elämäkerran kirjoittaja on FT Kullervo Leinonen, joka on mm. väitellyt Akateemisen Karjala-Seuran maanpuolustustyöstä ja toimittanut yhdessä veljensä rovasti Tapio Leinosen ja TT Keijo Nissilän kanssa Hannes Leinosen muistelmateokset "Moniaita muisteluksia I ja II.

Mer om Adlibris

Om Adlibris

Vi er Nordens største nettbokhandel, og tilbyr over 13 millioner boktitler og det meste av det beste innen spill, leker, hobby og garn. Vår misjon er å være en moderne bokhandel for alle bokelskere: et innbydende sted for lesing, læring og skaping. Det er hva som driver oss, hver dag. Adlibris er en del av Bonnier Group.

  • Alltid gode priser

  • Fri frakt over 299,-

  • Nordens største bokhandel

Meld deg på nyhetsbrev

Motta våre beste boktips, nyheter og gode tilbud. Registrer deg nå, og få 10% rabatt på det første kjøpet ditt. Tilbudet gjelder kun nye abonnenter og privatkunder. Rabatten gjelder ikke norske bøker utgitt 2024, fag- og studielitteratur, digitale bøker og gavekort.