Omituinen ilo

Veli-Matti Huhta suuntaa esseissään katseen kiinnostaviin kulttuurihistoriallisiin yksityiskohtiin Suomessa ja vähän muuallakin. Hän ihastelee kirjallisia kuvauksia vuorista ja maan onkaloista, monipuolistaa kuvaa ”satusetä” Topeliuksesta selvittämällä tämän suhdetta kauhu-, jännitys- ja seikkailukirjallisuuteen ja vaikuttuu Sakari Pälsistä talonpoikaisen kuolemankulttuurin kuvaajana.

Uudempiakin juonteita on mukana. Muistellessaan Lauantaitanssit-tv-ohjelmaa Huhta juontuu pohtimaan tanssin merkitystä suomalaisessa kulttuurissa sekä lopulta koko ihmiskunnan historiassa. Virsikirjasta kirjoittaessaan hän selvittää suhdettaan yhtenäiskulttuuriin: ”-- koen olevani yksilö nimenomaan kirkon, koulun ja Yleisradion ansiosta, en niistä huolimatta.”

Kirjan nimi on puolestaan peräisin I. K. Inhan esseestä Soitanto kesäyölle, jonka Huhta kytkee Inhan ja kirjailija Aino Kallaksen väliseen yksipuoliseksi jääneeseen romanssiin:

”Omituinen ilo valuu suoniini, lukemattomat lemmen piirteet ojanvarsilta, tienvierilta, lehdoista ja kukkanurmilta tervehtivat minua mennessani.”