Oikeus veteen

Oikeus ihmisen perustarpeita tyydyttävän talousveden saatavuuteen on ajankohtainen aihe. Maailmassa noin miljardin ihmisen talousveden saanti on puutteellista. YK:n yleiskokous julisti heinäkuussa 2010 veden ihmisoikeudeksi. Etelä-Afrikka yrittää parantaa miljoonien asukkaidensa vesihuoltoa hyvin edistyksellisen lainsäädännön avulla. Suomessa vesilain ja vesihuoltolain uudistamishankkeissa pyritään varmistamaan, että vettä riittää paikallisiin tarpeisiin, vesihuollon maksut ovat kohtuullisia ja vesihuoltoverkostot pidetään kunnossa.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa yleistä ja usein oikeudellisesti jäsentymätöntä kansainvälistä keskustelua oikeudesta veteen konkretisoidaan kahden hyvin erilaisissa olosuhteissa toimivan oikeusjärjestelmän tarkastelun ja vertailun avulla. Tutkimuskysymyksinä ovat: minkälaisia oikeuksia yksilöllä on ottaa vettä talousvedeksi tai saada talousvettä Suomessa ja Etelä-Afrikassa, ja miten eri oikeuslähteet vaikuttavat näiden oikeuksien muotoutumiseen.

Tutkimuksen perusteella välttämätön talousvesikäyttö on ensisijaista muihin vedenkäyttötarpeisiin verrattuna, yksilöillä on tiettyjä toteutettavissa olevia oikeuksia vesihuoltopalveluihin Suomessa ja Etelä-Afrikassa ja valtion tulee suojata vesihuoltolaitoksen asiakkaita luonnollisen monopoliaseman väärinkäytöksiltä. Tutkimus osoittaa, että oikeuslähteiden vaikutukset veden saatavuuteen ovat rajallisia ja kiinteästi sidoksissa oikeuksien toteuttamismahdollisuuksiin sekä Etelä-Afrikassa että Suomessa.

Kirja soveltuu oikeustieteen tutkijoiden ohella muille vesi- ja vesihuoltoasioita tutkiville, niiden parissa työskenteleville tai niistä muuten kiinnostuneille. Suomen järjestelmästä tutkimuksen kohteina ovat erityisesti vesilain säännökset veden ottamisesta ja vesihuoltolain sääntely vesihuollon järjestämisestä, siitä huolehtimisesta ja vesimaksuista. Etelä-Afrikka tarjoaa konkreettisen esimerkin haasteista, joita puutteellisen veden saatavuuden oikeudellinen edistäminen sisältää.