Muistelmat. Osa 1

Kun Bob Dylan saapui peukalokyydillä New Yorkiin keskitalvella vuonna 1961, hän ei ollut vielä varma taiteilijanimestään saati raapustanut paperille ensimmäistäkään kuolemattomista lauluistaan. Greenwich Villagen hämyiset baarit tarjoilivat aluksi vain satunnaisia säestyskeikkoja, mutta nuorella Dylanilla oli jo kristallinkirkas visio tulevaisuudestaan: hän halusi tavata folklaulaja Woody Guthrien ja jatkaa lauluntekijöiden perinnettä. Kylmän sodan uhka leijui ilmassa. Leppoisten poplaulujen aika olisi pian auttamatta ohi. Dylan halusi laulaa sanomalehtien uutisotsikoista ja niihin liittyvistä ihmiskohtaloista.

1960-luvun loppupuolella Dylan - sukupolvensa tuntojen tulkki, profeetta ja Messias - kamppaili median ja palvovan yleisön luomia rooleja vastaan. Kun muut suuntasivat Woodstockiin, Dylan halusi takaisin menetetyn yksityisyytensä. Pari vuosikymmentä myöhemmin kuolemattomia lauluja kirjoittanut legenda oli vieraantunut täysin paitsi konserttiyleisöstään myös kappaleidensa sisällöstä. Ihmiset halusivat yhä nähdä Bob Dylanin livenä. Mies itse oli hukassa ja menettänyt uskon tekemisiinsä.

Harvoin haastatteluja myöntävä Bob Dylan näyttäytyy muistelmiensa ensimmäisessä osassa tavallisena kuolevaisena uransa kriittisimmissä vaiheissa. Rehevä tarinaniskijä jättää selittämättä lukuisia nimeensä liitettyjä myyttejä, mutta harvoinpa hän on ennenkään tehnyt juuri sen, mitä häneltä on eniten odotettu. .