Gå direkte til innholdet
Lähde
Spar

Lähde

Forfatter:
pocket, 2023
Finsk
Pekka Puolajanmäki muuttaa perimälleen Väinö sedän maatilalle. Hän kerää sinne yhteisön, joka pyrkii omavaraisuuteen. Tekstissä seurataan nuorten elämää tilalla. Yhteisössä on myös oravanpyörästä hypännyt Taisto, joka tunsi Väinön ja tämän yhteyden lähteeseen.

Tien vieressä Sonnivuoren kupeella sijaitsee lähde, jolla on mystisiä voimia. Toisaalta lähde aiheuttaa hallusinaatioita. Toisaalta se antaa Pekalle kyvyn nähdä tapaamansa ihmisen ajatukset. Pekasta tuntuu, että Väinö ohjailee häntä lähteestä monessa asiassa. Väinö on nimittäin menehtynyt lähteen luona ja sanonut eläessään kuuluvansa lähteen taikapiiriin. Kun uusi asukas tulee maatilalle, Pekka varmistaa lähteeltä että henkilö on yhteisöön sopiva.

Lähteen lisäksi tekstissä esiintyy muutakin mystistä: Kesäjärvessä kuplii. Onko pinnan alla avaruusalusten tukikohta? Liikkuuko rannalla ufoja? Pitkään kiusannutta ongelmaa ratkovat lähinnä Jalo ja Jenna, jotka ihastuvat toisiinsa.

Jalo on ottopoika, jonka oikeat vanhemmat ovat hakusessa. Lopussa vanhemmat selviävät ainakin osittain - kuten myös mysteerikuplat.

Lähteen voima hiipuu vähitellen, kun sinne ajautuu maantieltä soraa ja muita epäpuhtauksia.
Forfatter
Seppo Pajunen
ISBN
9789523303478
Språk
Finsk
Vekt
154 gram
Utgivelsesdato
28.3.2023
Antall sider
122