
Kulttuurin vuosisata
Yleisradio on historiallisesti ollut Suomen suurin kulttuurialan työllistäjä, toimija ja vaikuttaja, jonka luova ohjelmatyö on jo sadan vuoden ajan tuottanut Iltalypsyn, Koulu-tv:n, Strömsön, Uuden päivän, Sohvaperunoiden ja Elämäni Biisin kaltaisia eri sukupolvia yhdistäneitä ohjelmia. Historiansa aikana Ylen ohjelmat ovat sekä ylläpitäneet suomalaista yhtenäiskulttuuria että raivanneet tietä sen murroksille - esimerkiksi Rockradion ja Radiomafian merkitys 1980- ja 1990-lukujen musiikkikulttuurille oli valtava.
Kulttuurin vuosisata -kirja luo kuvan Yleisradion ohjelmistosta radion ja television ajasta monialustaiseen digitaaliseen nykyhetkeen. Tarkastelemalla eri ohjelmatyyppejä kuunnelmasta podcasteihin, radiokonserteista tv-draamaan ja elokuviin ja dokumenteista kulttuuri- ja opetusohjelmiin teos kertoo, miten ja millaista kulttuuria Yleisradiossa on sadan vuoden aikana tuotettu. Samalla piirtyy esiin tarina Yleisradion muuttumista kansallisesta kulttuurilaitoksesta yhdeksi toimijaksi globaalissa mediaekosysteemissä.
- Undertittel
- Luova ohjelmatyö Yleisradiossa 1926-2025
- Redaktør
- Anu Koivunen, Maiju Kannisto, Heidi Keinonen, Janne Mäkelä
- ISBN
- 9789518586688
- Språk
- Finsk
- Vekt
- 446 gram
- Serie
- Kirjokansi
- Utgivelsesdato
- 11.6.2025
- Forlag
- SKS Kirjat
- Antall sider
- 584
