Gå direkte til innholdet
Kultia kujille, hopehia tanhuville
Spar

Kultia kujille, hopehia tanhuville

innbundet, 2015
Finsk
Kansalliseepoksemme Kalevala on 180 vuoden aikana osoittautunut elinvoimaiseksi. Vaikka traditionaalisten runonlaulajien sukupolvi on jo melkein mennyt tuonilmaisiin, eepos elää edelleen. Se on valanut meille iloa ikirunojen käyttötaiteessa, kuvakirjoissa, sarjakuvissa, pelikorteissa, Internet- ja muissa peleissä, roolipeleissä, näytelmissä ja elokuvissa. Se elää murteille ja nykykielelle käännettynä sekä laiskoillekin toimitettuina versioina. Taiteilijat ja kirjailijat ovat löytäneet oman Kalevalansa. Kultia kujille, hopehia tanhuville esittelee ensisijaisesti lapsille ja nuorisolle suunnattujen Kalevaloiden kuvituksia. Mukana on noin 80 kuvittajaa Suomesta ja ulkomailta 18o0-luvulta lähtien nykypäivään saakka. Runsaasti kuvitetussa kirjassa avautuu lukijalle Kalevalan kuvamaailman inspiroiva monipuolisuus. Monet kuvittajat ovat tukeutuneet perinteeseen; useat varsinkin viime vuosina lähteneet tulkitsemaan eeposta riemastuttavan omapäisestikin. Kansalliskuvastosta on tullut ankalliskuvastoa, koiratkin ovat saaneet Kalevalansa. Ja onhan Väinämöisellä voinut olla rastatukka? Ja vieraisiin eksoottisiin kulttuureihin kotoutetut Kalevalat ovat luku sinänsä. Tietokirjailija Sisko Ylimartimo on kirjoittanut muun muassa kuva- ja kuvitustaiteesta sekä saduista ja lasten- ja nuortenkirjallisuudesta: H. C. Andersenista, Tuhannen ja yhden yön saduista, L. M. Montgomerysta sekä fantasian ja fiktion kuvittamisesta.
Undertittel
Kuvittajien Kalevala
ISBN
9789523040540
Språk
Finsk
Vekt
794 gram
Utgivelsesdato
1.1.2015
Forlag
Avain
Antall sider
279