
Kolme näkökulmaa koulutuksen valikoivuuteen
Raportin ensimmäisessä osassa rekisteri- ja tilastoaineistoihin perustuvat niin sanotut assosiatiiviset tarkastelut muodostavat yleiskatsauksen tämänhetkiseen periytyvyyden tilaan Suomessa. Opiskelijoiden valikoitumista koulutuspolkujen ja koulutusalojen välillä tarkastellaan suhteessa sukupuoleen, äidinkieleen,vanhempien sosioekonomiseen taustaan sekä ennen kaikkea näiden yhdysvaikutuksiin (onko tietyn alan sukupuolittuneisuus myös yhteydessä sosioekonomiseen taustaan). Tämä yleiskatsaus antaa tarkan kuvan koulutustuotoksista erinäisten taustamuuttujien luokissa ja paljastaa, mitkä alat ovat edellä mainittujen tekijöiden suhteen eniten ja mitkä vähiten vinoutuneita. Toisessa osassa hahmotellaan niitä yleisiä periaatteita, joiden mukaan jo todennetun periytyvyyden tilan vielä todentamattomia syitä tulisi pyrkiä jatkossa selvittämään, jotta epätasa-arvoa vähentävät toimet voitaisiin kohdentaa hyvin valikoituihin koulutuksen mekanismeihin.
Raportin kolmannessa osassa tarkastellaan laadullisin tutkimusmenetelmin koulutuksen periytyvyyden mekanismeja keskittyen erityisesti kulttuuripääoman merkitykseen opiskelijoiden kokemusmaailmassa.
- Undertittel
- Nuorten koulutusvalinnat tilastojen ja kertomusten valossa
- Forfatter
- Juhani Saari, Leo Aarnio, Maria Rytkönen
- ISBN
- 9789525282559
- Språk
- Finsk
- Vekt
- 457 gram
- Serie
- Otus-julkaisuja
- Utgivelsesdato
- 1.1.2015
- Antall sider
- 155
