Gå direkte til innholdet
Keskipäivällä varjo katoaa
Spar

Keskipäivällä varjo katoaa

Forfatter:
Finsk
Missä sijaitsee Tansania? Jo samana iltana lasten mentyä nukkumaan etsimme Tansanian karttapallosta, jonka Leevi oli saanut syntymäpäivälahjaksi. Se löytyi Intian valtameren rannalta keskeltä päiväntasaajaa, joka näytti halkaisevan sen keskeltä kahtia. Palloa pyörittäessä oli kuin auringon säde tunkeutuisi marraskuisen illan lävitse ja pimeästä avautuisi näkymä toiselle puolelle maapalloa. Siellä tuoksuivat eksoottiset kukat ja hedelmät, siellä tuoksui seikkailu.

Työpaikkailmoitus, jossa ulkoministeriö hakee kehitysasiantuntijoita Tansaniaan, muuttaa 1980-luvulla suomalainen perheen elämän. Vaikka Afrikassa kaikki ei aina sujukaan odotusten mukaisesti, aika siellä muodostuu vedenjakajaksi, joka leikkaa elämän kahtia. Takaisin palatessa mikään ei ole niin kuin ennen.

Kirja kertoo lähtemisten syistä ja seurauksista, vieraan kulttuurin kohtaamisesta ja sen henkilöiden maailmankatsomuksen muutoksista. Kertojana toimii äiti, joka pyristelee irti oman äitinsä valtapiiristä etsien vapautta ja omaa tilaa.

Heidi Kerosuo on hammaslääketieteen tohtori, joka on toiminut kouluttajana useissa yliopistoissa sekä kotimaassa että ulkomailla. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat hänelle elämänikäinen harrastus ja intohimo. Heidi Kerosuon esikoiskirja Muista, unohda ilmestyi vuonna 2019 (Docendo).
Forfatter
Heidi Kerosuo
ISBN
9789524172837
Språk
Finsk
Vekt
234 gram
Utgivelsesdato
1.12.2025
Antall sider
205