Gå direkte til innholdet
Karma-astrologian avaimet
Spar

Karma-astrologian avaimet

Uudistettu painos suositusta karma-astrologian kirjasta.

Sekä karma-ajattelu että astrologia keräävät jatkuvasti enemmän kiinnostustaosakseen.Karma-astrologian avaimetkertoo miten karma ja astrologia liittyvät toisiinsa ja miten karma-ajattelua voi hyödyntää astrologisen kartan tulkinnassa. Mitä kaikkea esimerkiksi syntymäkartan kuunsolmut voivat kertoa karmallisesta taustasta tai elämän suunnasta? Millä tavoin karma-astrologiaa voi käyttää omanitsetuntemuksensasyventämisessä?

Käytännön tulkinnallisten työkalujen lisäksi teos tutustuttaa lukijansa karma-astrologian kehitykseen sekä Suomessa että maailmalla. Teos muun muassa valaisee psykologian tärkeää roolia astrologian kehityksessä.Kuinka moni esimerkiksi tietää, että Carl Jung oli myös astrologi? Tai että keskiajan Suomessa vaikutti maailmankuulu astrologi?

Kirja sisältää materiaalia, jota ei ole aikaisemmin julkaistu suomen kielellä. Lukuisat karttaesimerkit tunnetuista henkilöistä tukevat teoriaa ja antavat oman mielenkiintoisen lisänsä astrologian harrastajille. Uudenlaisia näkemyksiä ja unohdettua tietoa esiin tuova teos on välttämätön lisä jokaisen astrologiasta ja karma-ajattelusta kiinnostuneen lukulistalle!

Anne Sundell (VTM) on sairaanhoitaja ja kirjailija, jolla on kansainvälisesti sertifioitu astrologinen koulutus. Johanna Vilén on kuvataiteilija, ratkaisukeskeinen taideterapeutti ja astrologi. Liisa Wiik (FM) on kieltenopettaja ja astrologi.
Opplag
2. korj. p
ISBN
9789526547404
Språk
Finsk
Vekt
434 gram
Utgivelsesdato
5.6.2024
Forlag
IamBooks
Antall sider
377