Gå direkte til innholdet
Kannot
Kannot
Spar

Kannot

Les i app eller last ned
Eräällä sieniretkellä löysin kantojen kauneuden, monimuotoisuuden ja elämän kiertokulun rikkaan vertauskuvallisuuden. Kuvat on kuvattu muutamana syksynä saaressa Simpelejärvellä ja Hiittisen saaristossa Itämerellä. Isäni oli tehnyt aikaisemmin musaprojekteihini sanoituksia. Hänen nopea ja tarkkanäköinen tekstin tuotaminen teki minuun suuren vaikutuksen. Lähetin hänelle ensin parikymmentä kantokuvaa. Isäni heittäytyi samantien projektiin, ja teksti syntyivät häneltä nopeasti ja intuitiivisesti. Tässä on yhteistyömme tulos. Jeppe Tuomainen Kuten monet innostavat projektit, Kantoja syntyi impulssista. Poikani Jeppe kertoi kuvanneensa kantoja, jotka koen puita selvempinä yksilöitä. Näin ensimmäiset kuvat, ja inspiroiduin niistä. Päätimme viedä asiaa eteenpäin liittämällä jokaiseen otokseen lyhyen tekstin. Nämä tekstit syntyivät kustakin kuvasta saamastani ensivaikutelmasta, joten niitä voi pitää assosiaatioina. Toisaalta, miksei niitä voisi kutsua runonpätkiksikin. Olemme vuosikymmenien aikana silloin tällöin puhuneet yhteisestä hankkeesta, ja Kannot tuntui vihdoin sopivalta. Valokuvaajan ja copywriterin työt sivuavat toisiaan. Lisäksi kuvallinen ilmaisu on aina ollut itseänikin lähellä. Jukka Tuomainen
ISBN
9789528014928
Språk
Finsk
Utgivelsesdato
14.12.2020
Tilgjengelige elektroniske format
  • Epub - vannmerket
Antall sider
188
Les e-boka her
  • App
  • Lesebrett
  • Datamaskin