Inkerin satulipas

Inkerin satulipas on kokoelma Inkerinmaalta eri aikoina talteen kerättyjä satuja, tarinoita ja loruja. Joidenkin satujen rungot ovat peräisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistosta ja loruja on poimittu Suomen kansan vanhoista runoista. Osa saduista on myös uudempaa perua.
Kirjan on toimittanut Helena Miettinen ja kuvittanut Age-Elisa Uusma. Visuaalinen suunnittelu on Minna Niemen ja Jarkko Hyppösen. Sadut ja tarinat ovat osa sitä kulttuuriperinnettä, joka välittyi aikaisemmin suusta suuhun, aikuisilta lapsille, mutta myös aikuisten kesken. Inkerissä suullinenkin perinneketju pääsi katkeamaan 1900-luvulla, kun suomalaisuudesta tuli entisessä Neuvostoliitossa vainon kohde. Suomen kieli ja kulttuuri kiellettiin ja niiden harjoittamisesta rangaistiin. Satulippaan yhtenä tehtävänä onkin tuoda nykyisille inkeriläispolville näkyväksi omaa kadoksissa ollutta kulttuuriperinnettä. Satulippaan tarinat ovat vaatineet useimmiten voimakasta uudelleenkirjoittamista, sillä kansanperinteen kerääjien muistiinpanoissa tarinoiden juoni saattaa välillä katketa.
Kieliasuksi on valittu murre-sanoilla höystetty nykysuomi. Alkuperäisestä murreasusta on luovuttu, koska murteen säilyttäminen aitona olisi ollut mahdotonta ja toisaalta Inkerissä on puhuttu monia eri murteita, eikä yhtä Inkerin kieltä" ole. Kun tarinat ovat peräisin eri puolilta Inkeriä, myös niiden alkuperäinen murreasu on ollut varsin kirjava. Murteettomuus ei kuitenkaan häivytä herkullista paikallisväriä, joka välittyy tarinoiden juonien käänteissä. Inkeriläinen kulttuuri ja elämäntapa on piirtänyt nautittavalla tavalla jälkensä myös moniin tuttuihin satuihin. Inkerin satumaisema on maanläheinen ja kotoinen. Kuninkaan kotina on joskus kartano, useimmiten tupa, eivätkä hallitsijan lapset ole prinssejä ja prinsessoja. Näissä saduissa seikkailevat kuninkaantyttäret ja -pojat. Kirjan kaksi tuhkimo-sadun versiota ovat mainio esimerkki siitä, miten kulttuuri muokkaa yleismaailmallista tarinaa. Inkeriläinen Tuhkimo ei ole saman-lainen nöyrä uhri, millaisena häntä on totuttu pitämään, vaan Tuhka-Tupurista löytyy määrä-tietoista kunnianhimoa, jopa oveluutta. Kirjan tarinoita voi siis tarkastella varsin monelta eri tasolta. Ne peilaavat hienolla tavalla aikansa yhteiskuntaa, meiltä menetettyä maailmaa.