
Ikkunat jäässä
Teosta elävöittävät autenttiset kirjeet ja muistelmat arjesta kuvineen. Talvisota
- Väestönsiirrot on tiivis tietopaketti talvisodasta. Erityistä huomiota kiinnitetään sodan tapahtumiin ja niiden aiheuttamiin väestönsiirtoihin. Yrjö Jylhän runo Tuomittu Talo vuodelta 1941 kuvaa tapahtumia ja mielentiloja. Sotatapahtumien lisäksi talvi 1939-40 merkitsi suomalaisille siviileille mittavia väestönsiirtoja.
Rajan tuntumassa asuneet joutuivat useimmiten lähtemään kodeistaan talvisotaa pakoon, jopa lopullisesti. Aina ei ollut mahdollisuutta ottaa mukaan edes kaikkein välttämättömintä. Sodan kurimuksista myös lapsia siirrettiin Ruotsiin ja Tanskaan kiihtyvässä tahdissa talvisodan loppuun saakka. Tätä käytäntöä jatkettiin ja kasvatettiin jatkosodan aikana. Teoksen kuvitus pohjautuu pitkälti kiinnostaviin teemakarttoihin. Niistä selviää muun muassa väestönsiirtojen mittavuus kaikessa karuudessaan. Teoksessa tuodaan esille talvisodassa kaatuneiden määrä suhteutettuna kotipaikkakunnan väestöön.
- Undertittel
- Talvisodan väestönsiirtoja ja evakkotarinoita
- Forfatter
- Pekka Tuomikoski, Heikki Tiilikainen
- ISBN
- 9789525671957
- Språk
- Finsk
- Vekt
- 644 gram
- Utgivelsesdato
- 1.1.2019
- Forlag
- AtlasArt
- Antall sider
- 115
