Gå direkte til innholdet
Hämmästyttävät sienet
Spar

Hämmästyttävät sienet

Forfatter:
innbundet, 2025
Finsk
Sienet muodostavat kasvien ja bakteerien jälkeen kolmanneksi suurimman eliöryhmän maapallolla. Tämä mahtava eliökunta on vielä paljolti arvoitus - sienilajeista on tunnistettu vain murto-osa. Siinä, mitä sienistä jo tiedetään, riittää kuitenkin ihmettelemistä.

Hämmästyttävät sienet kertoo näistä sopeutumisen mestareista, jotka viihtyvät yhtä lailla rutikuivalla aavikolla ja valtameren pohjassa kuin jäätiköillä ja kuumissa lähteissäkin. Niiden yksi asuinsija olemme me ihmiset itse.

Sienet ovat kasvien, eläinten ja ihmisen terveyden vartijoita, mutta ne voivat yhtä lailla tuhota satoja ja aiheuttaa tappavia epidemioita. Monine symbiooseineen sienet ovat koko eliökuntaa yhteen sitovaa liimaa, ja ne ovat merkittävä tekijä myös ilmastonmuutoksessa - emme vain aina tiedä, kumpaan suuntaan ne vaakaa kallistavat.

Sienitiedon historian, sienistä saatavien lääkkeiden ja sienten myrkyllisten ominaisuuksien lisäksi kirjassa tutustutaan muun muassa lihansyöjäsienten saalistusmenetelmiin sekä siihen, miten sienet hankkivat informaatiota ympäristöstään. Voisiko sienillä olla tietoisuus ja mieli?
Undertittel
Eliökunnan pimeää ainetta valaisemassa
Forfatter
Matti Vuento
ISBN
9789523453142
Språk
Finsk
Vekt
582 gram
Utgivelsesdato
19.2.2025
Forlag
Gaudeamus
Antall sider
376