Gå direkte til innholdet
Elomme päiviä
Spar

Elomme päiviä

Forfatter:
Finsk
Loviisan atomivoimalaitoksen työmaasta muodostui heille yhdistävä viitekehys. Monelle se antoi mahdollisuuden suuntautua elämässään uudelleen, mutta monet eivät kyenneet sittenkään hallitsemaan tilannettaan.

Romaanin päähenkilöiden joukkoon kuuluvat Matti Heino, Uuno Kemppi, Arto Lehtinen ja Malinen.
Kemppi on perheetön poikamies, joka elää Lehtisen tavoin jossakin pääkaupunkiseudulla, tarkemmin nimeämättömässä taajamassa. Kemppi on eläkeikää lähestyvä toisen maailmansodan veteraani. Hänen elämänsä on sattunut kansalliseen murrosvaiheeseen, mikä antaa syvyyttä pohtia asioita monipuolisemmin.
Lehtinen elää lapsettomassa avioliitossa pankkitoimihenkilö Raijan kanssa. Artolle käy huonosti erään yllättävän tapahtuman yhteydessä.

Matti Heinon perheen muodostavat vaimo Pirjo, joka on opettajana kyläkoulussa, sekä kaksoistyttäret Hannakaisa ja Veeramaija. Heinon isoisän roolia romaanin tärkeimpänä sivuhenkilönä korostavat hänen omin sanoin kertomansa muistot kapinan ajalta. Matin Venäjälle toisen maailmansodan jälkeen loikannut äiti on pitänyt löyhää yhteyttä poikaansa, kunnes hän kirjeessään kirjoittaa yllättäviä, jopa mullistavia tietoja.
Forfatter
Ahti Manninen
ISBN
9789528102472
Språk
Finsk
Vekt
422 gram
Utgivelsesdato
1.1.2018
Antall sider
342