Gå direkte til innholdet
Bruno
Bruno
Spar

Bruno

Forfatter:
Finsk
Les i appen vår eller last ned

Palkittu romaani Giordano Brunosta – katolisen kirkon vainoamasta vapaasta ajattelijasta.

Nuoren Giordano Brunon mieltä askarruttaa kaikki mahdollinen: avaruus, maailman rakenne, ihmeellinen luonto, uskonto, jumala ja kiihkeä rakkaus. Sekaannuksen pohjalta hän rakentaa omaa filosofiaansa ja pyrkii kohti ymmärrystä keräten ympärilleen sekä epäilijöitä että tukijoita. Vapaalle ajattelulle on kuitenkin vain vähän sijaa 1500-luvun Italiassa. Pian Bruno joutuukin katolisen kirkon vainon kohteeksi, ja levoton kiertolaiselämä Euroopassa alkaa.

Giordano Bruno (1548–1600) oli napolilainen filosofi, esoteerikko ja teologi, jonka inkvisitio tuomitsi poltettavaksi roviolla harhaoppisuudesta. Tiina Kailan "Bruno" kuvaa taidokkaasti vainotun miehen sisäistä kamppailua ja rakkauden kaipuuta.

Bruno on saanut Kalevi Jäntin ja Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1991. Teos oli myös Finlandia-ehdokkaana ilmestymisvuonnaan.

Tiinä Kaila (s. 1951), nyk. Krohn, on helsinkiläinen kirjailija, joka on julkaissut runokokoelmia, romaaneja, fantasiaa ja satuja. Hän on saanut kahdesti sekä kirjallisuuden valtionpalkinnon että Kalevi Jäntin palkinnon, ja vuonna 1990 hänen romaaninsa Bruno oli Finlandia-ehdokkaana.

Forfatter
Tiina Kaila
ISBN
9788727137223
Språk
Finsk
Utgivelsesdato
21.2.2024
Tilgjengelige elektroniske format
  • Epub - vannmerket
Antall sider
241
Les e-boka her
  • Adlibris app
  • Lesebrett
  • Datamaskin