Gå direkte til innholdet
Autovakuutus
Spar

Autovakuutus

Forfatter:
Finsk
Kirjassa selvitetään aluksi vakuutusyhtiöiden erilaisten autovakuutusten keskeiset piirteet. Sen jälkeen käsitellään autovakuutusten yleisiä sopimusehtoja ja vakuutussopimuslain soveltamista autovakuutuksissa. Kirjassa käsitellään tiedonantovelvollisuutta, vakuutuksen voimassaoloa ja sopimuksen muuttamista sekä korvauksen alentamista ja epäämistä koskevia sopimusehtoja ja vakuutussopimuslain säännöksiä. Lisäksi käydään läpi muun muassa kolmannen henkilön oikeuksia vahinkovakuutuksessa, korvausmenettelyä sekä osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen. Takautumisoikeudesta kerrotaan erityisesti autovakuutuksen kannalta.

Asioiden havainnollistamiseksi kirjaan on koottu tärkeimpiä oikeustapauksia ja eri lautakuntien ratkaisuja sekä runsaasti soveltavia esimerkkejä. Kirjan liitteenä on vakuutussopimuslaki sellaisena kuin se on voimassa kirjan julkaisuhetkellä.

Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi ja käsikirjaksi vakuutustutkinnon suorittajille ja vakuutusyhtiöissä autovakuutusten parissa työskenteleville. Teos soveltuu hyvin myös tuomioistuimissa, asianajotoimistoissa, lakiasiaintoimistoissa, oikeusaputoimistoissa ja vakuutusalan lautakunnissa autovakuutusasioita käsitteleville juristeille ja muille henkilöille.
Forfatter
Riikka Patala
ISBN
9789527285343
Språk
Finsk
Vekt
364 gram
Utgivelsesdato
1.6.2022
Antall sider
187