Gå direkte til innholdet
Aivokirurgin muistelmat
Spar

Aivokirurgin muistelmat

innbundet, 2022
Finsk
Avoin ja mielenkiintoinen puheenvuoro avaa aivokirurgin uran huippuja ja haasteita. Juha Hernesniemi on yksi maailman parhaista neurokirurgeista, ja hän on 50 vuotta kestäneen uransa aikana tehnyt reilut 16 000 aivoleikkausta. Kirjassaan Aivokirurgin muistelmat hän kertoo muun muassa alan kovasta kilpailusta sekä mieleenpainuvimmista potilaskohtaamisista.

Tutustu tästä lukunäytteeseen »

Maailmankuulun neurokirurgin kiehtova elämäntarina.

Juha Hernesniemi kertoo avoimesti, millaista on olla yksi parhaista maailman stressaavimmassa ammatissa ja mikä oli menestyksen hinta.

Juha Hernesniemi nosti työuransa aikana Helsingin yliopistollisen sairaalan aivokirurgian kansainväliseksi mekaksi. Poikkeuksellinen kunnianhimo ja jatkuva halu kehittyä paremmaksi veivät pienen pohjalaiskylän pojan maailman huipulle. Elämäkerrassaan Hernesniemi kertoo avoimesti kovista oppivuosistaan ja lääkärintyöstään Suomessa, mutta myös eri puolilla maailmaa, Floridasta Nepaliin ja Kiinaan. Hän avautuu uransa huippuhetkistä ja pohjakosketuksista, armottomasta kilpailusta sekä hämmästyttävistä ja traagisistakin potilastapauksista, joita hän ei koskaan unohda.

Juha Hernesniemi (s.1947) on 50-vuotisen uransa aikana suorittanut yli 16 000 aivoleikkausta. Hernesniemelle myönnettiin ensimmäinen arkkiatri Risto Pelkosen palkinto Tampereen lääkäripäivillä maaliskuussa 2007. Perusteluissa Hernesniemeä kuvailtiin hyväksi lääkäriksi, ”joka on merkittävästi edistänyt lääkärin työn tiedollista ja taidollista sekä ihmisläheistä osaamista”.
Illustratør
Martti Ruokonen
ISBN
9789510461785
Språk
Finsk
Vekt
704 gram
Utgivelsesdato
1.9.2022
Forlag
WSOY
Antall sider
489