Aallot kuun rannassa

Mikä yhdistää Paavo Pesusientä ja Jean-Luc Godardia, hallitsevan luokan kieltä ja Keski-idän ajattelua, Troijan kuninkaallisia ja Popedaa? Se, että ne - elokuvan välittäminä - liikehtivät katsojan mielessä. Hyvä elokuva nostattaa muistojen, tunteiden ja ajatusten aallokon. Elokuvia ei voi jakaa vanhoihin ja uusiin: Manfred Noan Helena vuodelta 1924 voi olla katsojalle yhtä etäinen tai läheinen kuin B. Tavernierin dokumentti Matka ranskalaiseen elokuvaan vuodelta 2016. Satunnaisuudet murtautuvat välttämättömyyden piiriin, kun taksinkuljettaja huomaa naismatkustajan jättäneen vauvansa taksiin Ebrahim Golestanin elokuvassa Kivi ja peili. Entä mikä liikuttaa 1980-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan elänyttä katsojaa Timo Koivusalon ja Riku Suokkaan elokuvassa Vuonna 85?

Elokuvaentusiasti Veli-Matti Huhta kirjoittaa esseissään innostavasti niin käsittelemiensä elokuvien historiallisista taustoista kuin niiden herättämistä omista muistoistaan.

Veli-Matti Huhta (s. 1972) on kulttuurihistoriaan erikoistunut kirjallisuuskriitikko, vapaa toimittaja ja opettaja. Hänltä on ilmestynyt aiemmin kaksi kiitettyä elokuvaesseekokoelmaa: Rahat ja henki (2019) ja Historian häikäisevä laakso (2020).