Siirry suoraan sisältöön
Kotisivulle
Löydä seuraava lukuelämyksesi
  1. Lehdistöhuone
  2. Lehdistötiedotteet

​Kirjoja myydään verkossa enemmän kuin koskaan – tulevaisuudessa kasvua haetaan myös muista tuoteryhmistä

Päivitetty 18. syyskuuta 2023 klo 8.19

Julkaistu 15. syyskuuta 2023 klo 12.31

Pohjoismaiden suurin verkkokirjakauppa, Adlibris, kasvattaa markkinaosuuttaan Suomen kirjamyynnistä. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna 32 prosenttia samaan aikaan kun kirjojen myynti kokonaisuudessaan laski Suomessa kolme prosenttia edellisvuodesta. Tulevaisuudessa Adlibris hakee lisämyyntiä entistä voimakkaammin myös muista tuotteista kuin kirjoista.

”Vuosi 2016 oli meille uudistumisen vuosi. Teimme merkittäviä markkinointipanostuksia Suomessa niin kirjoille kuin muillekin tuoteryhmillemme, kuten käsityötarvikkeille ja leluille. Laajensimme lisäksi kirjaliiketoimintaamme uuteen myyntikanavaan, kun solmimme Marketplace-jälleenmyyntisopimuksen CDON.COM:in kanssa”, kertoo Adlibriksen markkinointipäällikkö Marjut Määttä.

Markkinointipanostukset näkyvät voimakkaasti kasvaneessa tunnettuudessa sekä ennätyksellisessä, jopa 32 prosenttia kasvaneessa liikevaihdossa. Adlibriksen myynti oli viime vuonna kaikissa tuoteryhmissä edellisvuotta korkeampi, mutta suurimmat kasvuluvut nähtiin kurssikirjojen, lastenkirjojen sekä lankojen ja käsityötarvikkeiden myynnissä.

”Myymme kirjoja enemmän kuin koskaan, noin 4 kappaletta joka minuutti. Kirjat ovat liiketoimintamme ydin, mutta myös uudet tuoteryhmämme kiinnostavat kuluttajia yhä enemmän. Erityisen hyvin asiakkaamme ovat löytäneet laajan lankavalikoimamme. Oman Create with Adlibris -tuotemerkkimme lisäksi myymme muun muassa Novitan, Järbon ja DROPS Designin lankoja”, Marjut Määttä jatkaa.

Tulevaisuudessa lisämyyntiä haetaankin entistä enemmän myös muista tuotteista kuin kirjoista. Vuonna 2016 Adlibriksen liikevaihdosta neljä prosenttia tuli käsityötarvikkeista, toimistotarvikkeista sekä leluista ja lastentarvikkeista. Vuonna 2017 Adlibriksen kokonaismyynnistä jopa 15 % ennustetaan tulevan muista tuotteista kuin kirjoista.

”Tavoitteenamme on toimia suunnannäyttäjänä kirja- ja verkkokauppa-alalla. Pyrimme aktiivisesti luomaan kirja-asiakkaillemme uudenlaisia kiinnostavia ostoelämyksiä ja mietimme mitä muita tarpeita verkkokirjakaupassamme asiointi voisi tyydyttää. Vuoden 2017 aikana tulemme lanseeraamaan ainakin kaksi täysin uutta tuoteryhmää”, Marjut Määttä paljastaa.

Bonnier-konserniin kuuluva Adlibris on Pohjoismaiden suurin verkkokirjakauppa. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa toimivalla Adlibriksellä on yhteensä lähes 1,7 miljoonaa aktiivista asiakasta. Kirjojen lisäksi Adlibriksen valikoimaan kuuluvat toimistotarvikkeet, askartelu- ja käsityötuotteet sekä lelut ja lastentarvikkeet. Adlibris-konsernin liikevaihto on lähes 1,8 miljardia kruunua. Konserniin kuuluu noin 200 työntekijää.

Kirjoittaja Karin LindeboPäivitetty 18. syyskuuta 2023 klo 8.19Julkaistu 9. helmikuuta 2017 klo 8.30

Tietoa Adlibriksesta

Adlibris on Pohjoismaiden suurin verkkokirjakauppa, josta löydät yli 13 miljoonaa kirjaa ja uusimmat pelit, askartelutarvikkeet, langat sekä muut nykyaikaisen kirjakaupan myymät tuotteet. Bonnier-konserniin kuuluvan Adlibriksen osia ovat myös Ruotsissa toimivat Campusbokhandeln sekä Pocket Shop.

Yhteyshenkilö

Aiheeseen liittyvää tietoa