Siirry suoraan sisältöön
  1. Kirjailija

Pascal Engman

Pascal Engman (s. 1986) on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Esikoisromaaninsa ”Patriootit” (ruotsiksi ”Patrioterna”, 2017) jälkeen häntä on ylistetty terävästä havainnointikyvystään ja ajankohtaisuudestaan yhä kovenevassa maailmassa.

Engmanin luoma suosittu Vanessa Frank -kirjassarja on hermoja kutkuttava matka rikollisverkostojen ytimeen. Kirjailija käsittelee laajaan taustatutkimukseen pohjaten ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita, kuten äärioikeistoa, incel-ilmiötä, ääri-islamismia ja jengiväkivaltaa. Toistuvia teemoja hänen teoksissaan ovat luokkaerot ja identiteetti.

Pascal Engman on kirjoittanut yhdessä entisen toimittajakollegansa Johannes Selåkerin kanssa myös ”Varjomaailma”-trillerisarjaa (ruotsiksi ”Skymningsland”). Ennen kirjailijanuraansa Engman työskenteli toimittajana Expressenissä. Hänen journalistinen otteensa näkyy vahvasti myös yhteiskunnallisia ilmiöitä käsittelevissä teoksissa.

Vuonna 2023 Engman pokkasi brittiläisen The Petrona Award -palkinnon parhaasta pohjoismaisesta rikosromaanista teoksellaan ”Rottakuningas” (ruotsiksi ”Råttkungen”). Tukholmassa syntyneen Engmanin kirjoja on julkaistu yli 20 maassa. Kirjoittamisen ohella hän pyrkii edistämään lukemista vuonna 2021 perustamansa säätiön kautta. Hänen tavoitteenaan on vaikuttaa mielipiteisiin ja kannustaa eritoten miehiä lukemisen pariin.  

Kirjailija

Kirjailija Pascal Engmanin säilyttävä muotokuva tummassa takissa.
Kuva: Marius Sørli Finnstun

kirjat