
Zenmestari Huangbon opetukset
Huangbon vaikutus Kiinan buddhalaisuuden ja erityisesti zenkoulukunnan kehitykseen oli aikoinaan valtava, minkä vuoksi on tärkeää saada juuri tämä teos suomalaisen lukijakunnan saataville. Lisäksi mestari Huangbon opetuksia sisältävä kirja on äärimmäisen merkittävä historiallinen dokumentti, sillä se on yksi harvoista autenttisista Tang-kauden aikana kirjoitetuista buddhalaisteksteistä, joka on säilynyt meidän aikaamme. Sen kautta saamme ikkunan suoraan Kiinan buddhalaisuuden kultakauden uskonnollis-filosofiseen todellisuuteen.
Teosta ei ole aiemmin suomennettu ja esimerkiksi englanniksi koko teoksesta on olemassa vain kaksi käännöstä, joista toinen on tasoltaan yksinkertaisesti kelvoton. Suomenkielinen teos on osa kuuluisten kiinalaisten zenmestareiden opetuksia esittelevää sarjaa, jossa on aiemmin ilmestynyt maallikko Pangin ja mestari Bodhidharman opetuksia sisältävät teokset ja johon on tarkoitus tulevaisuudessa lisätä ainakin Linjin, Zhaozhoun ja Huinengin opetuksia esittelevät teokset.
Suomentaja Tero Tähtisen johdanto taustoittaa mestari Huangbon elämää, opetusta ja Tang-kauden kiinalaista buddhalaisuutta laajemminkin.
- Kirjailija
- Huangbo Xiyun
- Kääntäjä
- Tero Tähtinen
- ISBN
- 9789523790841
- Kieli
- suomi
- Paino
- 156 grammaa
- Julkaisupäivä
- 23.2.2022
- Kustantaja
- Basam Books
- Sivumäärä
- 167