Siirry suoraan sisältöön
Ystäväni Anna
Tallenna

Ystäväni Anna

sidottu, 2022
suomi
Satumaista miljoonaperijättären elämää eläneen Anna Sorokinin tarina hätkähdyttää, hämmästyttää ja lumoaa uskomattomilla käänteillään. Anna Delveynä esiintyneen naisen sumutuksen kohteeksi joutuivat niin pankit, sijoittajat, hotellit kuin ystävätkin, kun hän raivasi tiensä New Yorkin hienostopiireihin. Kirjan on kirjoittanut huijariksi paljastuneen Annan ystävä Rachel DeLoache Williams, joka kuvailee taidokkaasti, miten mestarilliset huijaukset tapahtuivat ja kuinka kaikki lopulta paljastui. Anna Sorokinin tarinaa on kerrottu myös suositussa Netflix-sarjassa Inventing Anna.

En haluaisi tällaista kenellekään. Toivon, että en olisi koskaan tutustunut Annaan. Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, menisin. - Rachel Williams

Satumaista elämää miljoonaperijättärenä elänyt Anna Delvey ehti sumuttaa New Yorkin seurapiirejä pitkään ennen kiinni jäämistään. Hän saapui kaupunkiin kertoen olevansa saksalaisen hienostosuvun perijätär, jolla on 60 miljoonan dollarin rahasto, ja aikovansa perustaa Manhattanille taidekeskuksen. Näin hän pääsi sisään New Yorkin hienostopiireihin.

Anna huijasi pankkien, sijoittajien ja hotellien lisäksi ihmisiä, ystäviään, joista yksi on Rachel Williams, tämän kirjan kirjoittaja. Kuinka tämä taidokas huijaus onnistui ja miten Anna jäi kiinni?

Kun kulissit romahtivat, paljastui että valenimellä esiintynyt nainen, joka pukeutui designvaatteisiin, asui luksushotelleissa, jakoi sadan dollarin tippejä ja matkusti yksityiskoneella, olikin Venäjällä syntynyt Anna Sorokin, rekkakuskin tytär, joka ei ollut käynyt kouluakaan loppuun. Kun laskun aika tuli, joutui paras ystävä Rachel maksajaksi.

Tarinasta on tehty suositut tv-tuotannot Netflixille ja HBO Maxille, ja Time-lehti nosti tämän kirjan Must read -listalleen.

Kirjailija ja valokuvaaja Rachel DeLoache Williams (s. 1988) on kotoisin Yhdysvaltojen Tennesseestä. Hän opiskeli englantia ja valokuvausta Kenyonin yliopistossa Ohiossa ennen kuin muutti New Yorkiin vuonna 2010 ja pääsi töihin Vanity Fair -aikakauslehden kuvaosastolle.
Alaotsikko
Huijariperijättären tarina
Kääntäjä
Päivi Rekiaro
ISBN
9789523822054
Kieli
suomi
Paino
450 grammaa
Julkaisupäivä
6.2.2022
Kustantaja
Docendo
Sivumäärä
333