Siirry suoraan sisältöön
Yö ja usva
Yö ja usva
Tallenna

Yö ja usva

Lue Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Tiivistunnelmainen retki metsäsuhteen pimeälle puolelle.

Teemu Kaskisen kuudes teos on mestarillinen romaani suomalaisista metsistä – ja suomalaisista metsäntutkijoista.

Sisko Kettunen, eläkkeelle jäänyt metsäntutkija, alkaa selvittää suomalaisen metsänarvioimistieteen edelläkävijän, Esa Lessin, kuolemaan johtaneita seikkoja. Lessin kohtalo tuntuu kietoutuvan yhteen sen kanssa, mitä valtakunnan metsille on tapahtunut – ja mitä niille tapahtuu nyt.

Kettusen tutkimukset johtavat hänet Metsäntutkimuslaitoksen vaiettuun historiaan ja kahdeksankymmentäluvun metsäsotiin, Hooverin padolle ja Kessin erämaahan, kasvumallien, ennusteiden ja lineaarisen optimoinnin maailmaan, toiseen todellisuuteen. Tiedeyhteisön ja uskonnollisen kultin välinen ero on veteen piirretty viiva.

Yö ja usva on taattua Kaskista: musta peili, joka näyttää pinnanalaisen ja salatun.

Suomi, suuri metsä,

sen maamerkit ovat puita, ei mitään pysyvää.

Jatkuva muutos, jossa humisevat sanat.

Kunnes ne kaadetaan.

Ei ole mitään hyvää, ei mitään pahaa.

Kaikki virtaa.

Miksi meidän pitäisi kantaa huolta siitä,

että maailma tuhoutuu.

Emmehän kanna huolta siitäkään,

että päivää seuraa yö.

Ei metsää ole olemassa.

Me itse olemme se metsä.

Teemu Kaskinen (s. 1976) on eteläkarjalainen kirjailija, joka on julkaissut kuusi romaania: Sinulle yö (2009), Norsun vuosi (2010), Norsu tulee! (2010), Itämeri-yksikkö (2023), Vieraat kunnaat (2023) ja Yö ja usva (2025).

Kirjailija
Teemu Kaskinen
Suunnittelija
Jussi Karjalainen
ISBN
9789510508893
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
13.10.2025
Kustantaja
WSOY
Formaatti
  • Vesileimattu Epub
Lue e-kirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Lukulaite
  • Tietokone