Siirry suoraan sisältöön
Yksityisetsivä Herbert Höpö ja tapaus Karhu
Tallenna

Yksityisetsivä Herbert Höpö ja tapaus Karhu

Kuuntele sovelluksessa tai lataa laitteellesi
"Hyvä olla vapaa-aikanakin tarkkana kuin kiinankaali!"

Yksityisetsivä Herbert Höpö kävelee eräänä päivänä kotiin Mellunmäen metroasemalta huomaamatta lainkaan, että häntä seurataan. Ei hän ensin ole huomata sitäkään, että hänen kotonaan on aivan yhtäkkiä aito, pesunkestävä hämäläinen harmaakarhu. Mistä karhu on tullut? Miksi? Ja milloin se aikoo lähteä pois, vai aikooko ollenkaan? Siinä on pähkinä purtavaksi Herbertille – jonka yksityisetsivän uran ihkaensimmäinen tapaus karhun arvoitus oikeastaan on. Osaisiko esimerkiksi Kontulan nuhainen kirjastonhoitaja auttaa?



Marko Leino (s. 1967) on suomalainen kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Hän on kirjoittanut lastenkirjoja, näytelmiä, romaaneja ja runoja. Moni 2000-luvun kotimaisista menestyselokuvista on Leinon käsikirjoittama, mm. Minä ja Morrison ja Joulutarina. Leino on saanut Kalevi Jäntin palkinnon novellikokoelmastaan Miehen tehtävä ja Vuoden johtolanka -palkinnon romaanista Ansa. Hänen teoksiaan on käännetty kuudelletoista kielelle.

Herbert Höpö on itähelsinkiläinen yksityisetsivä, jonka tutkimukset kutkuttavat niin nuoren kuin vanhemmankin lukijan nauruhermoja.
Kirjailija
Marko Leino
Ikä
6-9 vuotta
ISBN
9788727065236
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
28.8.2023
Kustantaja
Saga Egmont
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
3tuntia 9minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Sovellus
  • Tietokone