
Voimadraamaa (+Harjoituspussi-vihkonen ja kortit)
Kirjassa annetaan perustietoa voimauttavan draaman ohjaamisesta ja käytännön vinkkejä painottuen erityistä tukea tarvitsevien osallistujien tukemisesta työskentelyn aikana.
Kirjan 8 valmista, erilaisille ryhmille sovellettavissa olevaa draamakokonaisuutta, käsittelevät monikulttuurisuutta, pelkoja, toden ja epätoden rajaa, itsetuntoa, erityistä tukea tarvitsevan lapsen sisaruksena olemisen ristiriitoja, syömishäiriöstä toipumista, koulukiusaamista ja masentuneen nuoren tukemista. Kaksi draamakokonaisuutta on suunniteltu aikuisryhmille esimerkiksi sosiaalialan oppilaitoksissa käytettäviksi, yhdessä draamakokonaisuudessa opastetaan draamatyöskentelyn strukturoimiseen kuvien avulla.
Eeva Saha on draamaohjaaja ja laaja-alainen erityisopettaja. Hän on myös erityistä tukea tarvitsevan isosisko ja kahden lapsen äiti. Voimadraama on syntynyt kymmenen vuoden muistiinpanoista lastentarhasta erityisoppilaitokseen.
Sisältää erillisen Harjoituspussi-vihkosen + kortit