Siirry suoraan sisältöön
Viisas sijoittaja
Tallenna

Viisas sijoittaja

Kirjailija:
sidottu, 2023
suomi
35,90 €
Suositun sijoitusblogistin odotettu esikoisteos.

Suomen luetuinta yksityishenkilön sijoitusblogia Omavaraisuushaastetta yli seitsemän vuotta kirjoittanut Esa Juntunen antaa kirjassaan eväät parempaan sijoitusmenestykseen.

Tutustu tästä lukunäytteeseen

Viisas sijoittaja -kirja kertoo henkilökohtaisten ja universaalien tarinoiden ja esimerkkien keinoin, kuinka osakesijoittajana on mahdollista menestyä niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, kunhan tuntee osakemarkkinoiden lainalaisuudet. Mitä voimme oppia siitä, että pörssi on ainoa paikka maailmassa, jossa ihmiset juoksevat ulos alennusmyyntien alkaessa ja sisään alennusmyyntien loppuessa? Entä miksi osingot aiheuttavat sijoitusmenestystä haittaavaa riippuvuutta sijoittajissa? Kirjoittaja laittaa myös itsensä likoon ja kertoo paitsi onnistumisistaan sijoittajana myös tekemistään virheistä ja niistä saamistaan opeista.
Samalla teos osoittaa, että sijoittajan tärkein kyky ei ole äly, vaan tunneäly. Viisas sijoittaja tunnistaa omat virheensä ja puutteensa ja pystyy oppimaan niistä. Samalla hän kontrolloi vain niitä asioita, joita pystyy - ja menestyy näin sijoittajana.

Esa Juntunen on 31-vuotias kauppatieteiden maisteri, joka aloitti sijoittamisen keskellä syvintä vuoden 2007 finanssikriisiä. Hänen Omavaraisuushaaste-sijoitusbloginsa on tunnettu erityisesti listautumisantianalyyseistaan sekä persoonallisista henkilökohtaisen talouden teksteistään, jotka ovat inspiroineet kymmeniä tuhansia suomalaisia säästämään ja sijoittamaan. Päivätöikseen hän on toiminut jo pitkään IT:n ja liiketoiminnan välissä vakuutusalalla.
Alaotsikko
Tunne itsesi ja osakemarkkinat
Kirjailija
Esa Juntunen
Kuvittaja
Timo Numminen
Painos
6. p
ISBN
9789520446710
Kieli
suomi
Paino
572 grammaa
Julkaisupäivä
2.3.2023
Kustantaja
Tammi
Sivumäärä
512