Veen ka¨sitta¨va¨

KIRJOITTAJAN PERHEEN ja edellisten polvien elämästä kertovat tarinat ajoittuvat pääosin 1950- ja 1960-luvuille Itä-Lapin erämaihin, jotka vetivät monenlaisia kulkijoita alueelle. Tarinoissa seurataan poromiesten, uittomiesten, metsästäjien ja kalamiesten reissuja kairoissa. Kirjoittaja oli usein niissä itse mukana pienestä pitäen. Osa tarinoista perustuu toisten kertomuksiin.
Tuntsan metsäpalo 1960 muutti pysyvästi alueen luonnetta ja elämää. Suuret savotat ja metsäautoteiden rakentaminen vaikuttivat etenkin poronhoitoon. Paliskunnan parhaat laidunmaat kärsivät palosta. Toisaalta savotat ja tieverkosto mahdollistivat kulkijoitten pääsyn legendaarisen kairan perimmäisiinkin kolkkiin.

TYÖURALLAAN Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa (Rktl) ja Luonnonvarakeskuksessa (Luke) kalanviljelyn ja kalavesienhoidon asiantuntijatehtävissä kirjoittaja on voinut hyödyntää lapsuuden ja nuoruuden luontokokemuksia. Kokeneilta metsä- ja kalamiehiltä sai korvaamatonta oppia.

VEEN KÄSITTÄVÄ -termi: jo poikasena papan ja isän mukana kalareissuilla kirjoittaja oppi käsittämään vettä. Pappa sanoi, kun lasket jokeen verkkoja, sinun pitää käsittää miten virta kulkee. Verkko pitää laskea sen mukaan. ”Tai kun sauvvot matalassa nivassa tai lasket koskea, pitää osata lukea ja käsittää, mistä menee väylä.”
Uittoveneen perämieheksi valittiin parhaiten veen käsittävä. Kalamiehenkin tulee käsittää vettä monella tapaa.