Siirry suoraan sisältöön
Varjojen lapset
Tallenna

Varjojen lapset

Kuuntele Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Maria Gripen mukaansatempaava klassikkosarja!

Mystisen, 1900-luvun alkuun sijoittuvan Varjo-sarjan kolmannessa osassa historian vaiheet ja mysteerit kietoutuvat nuorten elämään.

Berta on lähtenyt Rosengåvan linnasta, jossa vietetty aika alkaa nopeasti näyttäytyä unenomaisen epätodelliselta oman perheen, koulun ja rippikoulussa tavatun uuden ystävän myötä. Mutta Rosengåvan salaisuudet eivät hellitä otettaan. Viimeistään Carolinilta Pariisista saapuvat postikortit alkavat vaivata Bertan mieltä siinä määrin, että hänen on saatava selville, mitä on meneillään. Vähitellen tarkkanäköinen Berta pääsee lähemmäs totuuksia, kooten arvoituksellista palapeliä yksi pala kerrallaan.

Maria Gripe (1923-2007) oli kansainvälisesti tunnettu ruotsalainen lasten- ja nuortenkirjailija, joka teki läpimurtonsa 1960-luvun alussa Josefin-romaaneilla. Yhteensä hän kirjoitti 38 kirjaa, joita on käännetty 29 kielelle. Gripe on saanut lukuisia palkintoja kirjoistaan sekä Ruotsissa että ulkomailla. Gripe tunnetaan myös mystisen, yliluonnollisia teemoja sisältävän Varjo-sarjan tekijänä. Tämä neliosainen romaanisarja julkaistiin suomeksi 1980-luvulla ja se on vakiinnuttanut asemansa lukijoiden unohtumattomana suosikkina.

Kirjailija
Maria Gripe
Kääntäjä
Eila Kivikk'aho
Ikä
9-12 vuotta
ISBN
9789520452070
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
1.3.2024
Kustantaja
Tammi
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
18tuntia 39minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone