Siirry suoraan sisältöön
Valaat
Tallenna

Valaat

Kirjailija:
sidottu, 2021
suomi
21,50 €
Tervetuloa tutustumaan merten älykköihin

Kirja esittelee kaikki suuret hetulavalaat (14 lajia) kuten sinivalaan ja ryhävalaan. Lisäksi kirjassa esitellään noin 20 Pohjois-Atlantilla esiintyvää hammasvalasta, esimerkiksi kaskelotti, delfiini, pyöriäinen ja miekkavalas.

Lajiesittelyjen yhteydessä on QR-koodein toteutettuja ääninäytteitä, muun muassa ryhävalaalta, miekkavalaalta, sinivalaalta ja delfiiniltä.

Kirja kertoo, mitä uusin tutkimus on tuonut esille valaiden elämästä, niiden älykkyydestä, sosiaalisuudesta, kielestä, vaelluksista ja elinolosuhteiden muutoksista.

Valaat ovat ominaisuuksiltaan ehdottomasti merten valtiaita. Esimerkiksi viestintäkyvyiltään ne ovat eläinmaailmassa aivan omassa luokassaan.

Vaikka suurimittainen valaanpyynti on saatu lähes loppumaan, vaikuttavat valaiden elämään monet muut uhkat. Ilmastonmuutos sekä merien saastuminen ja roskaantuminen haittaavat lukuisien valaslajien elämää ja muuttavat niiden vaelluksia ja käyttäytymistä.

Merten jättiläiset ovat aina kiehtoneet ihmisiä, ja valasturismin suosio kasvaa koko ajan. Cajander kertoo kirjassaan Pohjois-Atlantin valasmatkailukohteista ja antaa käytännön tietoja valasretkiä varten.
Alaotsikko
Valtamerten vaeltajat
Kirjailija
Riku Cajander
ISBN
9789523753112
Kieli
suomi
Paino
1002 grammaa
Julkaisupäivä
25.10.2021
Kustantaja
Minerva
Sivumäärä
220