Siirry suoraan sisältöön
Uusi vammaispalvelulaki
Tallenna

Uusi vammaispalvelulaki

Uusi vammaispalvelulaki -tietokirjassa tehdään selkoa 1.1.2025 voimaan tulleen vammaispalvelulain (675/2023) keskeisistä säännöksistä. Erityistä huomiota kiinnitetään laissa säädettyihin erityispalveluihin
(lakipykälät 6-34). Teoksessa selvitetään lisäksi YK:n ihmisoikeusjärjestelmää ja vammaissopimuksen määräyksiä samoin kuin
valikoituja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) vammaispalveluja koskevia ratkaisuja.

Vammaisia ihmisiä kuvataan usein maailman syrjityimmäksi ihmisryhmäksi. Vammaisten ihmisten oikeudet ja vapaudet määritellään yhtäältä kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja toisaalta valtion sisäisessä lainsäädännössä.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus (vammaissopimus) hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 13. joulukuuta 2006.
Yleissopimus ja sen valinnainen pöytäkirja tulivat voimaan Suomessa 10. päivänä kesäkuuta 2016. Vammaissopimus määrittelee vammaisten oikeuksien vähimmäistason.

Tietokirjan tekijä, oikeustieteen lisensiaatti Tapio Kuosma on Suomen tietokirjailijat ry:n ja Espoon Kirjailijat ry:n jäsen. Hän on työskennellyt aikaisemmin muun muassa ulkoasiainhallinnossa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Kirjailija
Tapio Kuosma
ISBN
9789523158252
Kieli
suomi
Paino
406 grammaa
Julkaisupäivä
20.2.2025
Kustantaja
AtrainNord
Sivumäärä
271