Siirry suoraan sisältöön
  1. Kirjat
  2. Jännitys
  3. Dekkarit

Undertaker – Kuolemanenkeli

Kirjailija:
suomi
Sarja:Undertaker (osa 2)
15,30 €

Ensimmäisenä uhrataan viattomat

Undertaker-sarjan toisessa osassa kierrokset kovenevat. Hautausurakoitsija Jarmo Kivi vetää hyväuskoisen apulaisensa Tuomas Linnun yhä syvemmälle rikolliseen maailmaansa, jossa tappaminen on vain yksi keino muiden joukossa. Tuomakselle selviää, että Kivi on murhannut myös hänen veljensä. Mutta onko mitään enää tehtävissä, vai onko Tuomaksen vain hyväksyttävä työnantajansa äärimmäinen pahuus?

Tunnollinen perheenisä, hienotunteinen hauturi, mutta samaan aikaan kansainvälisen tason ammattirikollinen Jarmo Kivi johdattaa nuorta, hyväuskoista Tuomasta yhä syvemmälle pimeyden ytimeen. Selviytyäkseen Tuomas joutuu suostumaan aina vain yllätyksellisemmäksi osoittautuvan Kiven suunnitelmiin.

Undertaker-sarja kertoo poikkeuksellisista yksilöistä, jotka ovat valmiita äärimmäisiin tekoihin suojellakseen lähimmäisiään, edistääkseen rikollisia liiketoimiaan ja selviytyäkseen maailmassa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen. Trillerisarjaan kuuluvat myös osat Kuolemantuomio, Kuolemanlaakso, Kuoleman kosketus ja Kuolemanpelko.

Kirjailija
Marko Kilpi
ISBN
9789522894359
Kieli
suomi
Sarja
Undertaker (osa 2)
Julkaisupäivä
8.4.2021
Kustantaja
CrimeTime

Undertaker – Kuolemanenkeli - Marko Kilpi - E-kirja (9789522894359) | Adlibris kirjakauppa