Siirry suoraan sisältöön
Umpikuja
Tallenna

Umpikuja

Kuuntele Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

”Frenchin lumoavin teos.” – The New York Times

Tunnelmallisen Dublinin murhat -sarjan kolmannessa osassa vastahakoinen rikostutkija palaa kotikulmilleen selvittämään ensirakkautensa katoamista.

Rikostutkija Frank Mackey oli 19-vuotias, kun hän aikoi paeta tyttöystävänsä kanssa kurjia kotiolojaan Lontooseen. Rosie ei kuitenkaan ilmestynyt sovitusti tapaamispaikkaan ja Frank oli varma, että tyttö oli jättänyt hänet, näköalattoman työläisperheen kasvatin. Frank häipyi murtuneena omille teilleen eikä kuullut tytöstä sen koommin – mutta ei kuullut kukaan muukaan. Kaksikymmentäkaksi vuotta myöhemmin Rosien matkalaukku ja nuorenparin lauttaliput löydetään hylätystä talosta. Peitetehtävissä työskentelevä Frank joutuu palaamaan kotiin ja kohtaamaan menneisyytensä, halusi tai ei.

Amerikkalais-irlantilainen Tana French (s. 1973) on kirjoittanut kahdeksan romaania, joille on myönnetty lukuisia palkintoja. French kouluttautui alun perin näyttelijäksi mutta ryhtyi kolmekymppisenä kirjoittamaan kokopäiväisesti romaaneja. Hänen kirjojaan on myyty maailmalla yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Suosittu tv-sarja Dublin Murders – Tappaja Dublinissa perustuu Frenchin romaaneihin.

Kirjailija
Tana French
ISBN
9789510494851
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
18.5.2023
Kustantaja
WSOY
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
17tuntia 37minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone