Siirry suoraan sisältöön
Tytöt tytöt tytöt
Tallenna

Tytöt tytöt tytöt

sidottu, 2025
suomi
"Sä kiinnostat mua enemmän ku mikään muu täällä."

Perinteisiä odotuksia raikkaasti rikkova romaani kolmesta erilaisesta lukiolaistytöstä ja ajanjaksosta, jolloin elämää suuremmat asiat tapahtuvat ensimmäistä kertaa.

Mimmi on päättänyt olla uskomatta rakkauteen, kun taas hänen paras ystävänsä Rönkkö janoaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Kaksikko työskentelee yhdessä smoothie-baarissa, jossa he kohtaavat eräänä päivänä Emman. Taitoluistelijalupaus sattuu keskelle vedonlyöntiä siitä, voiko pelkkään katseeseen rakastua. Mimmin ja Emman välille syntyy nopeasti yhteys, joka ei jätä kumpaakaan rauhaan. Heidän välillään on vetovoimaa, jollaisesta Rönkkö haaveilee. Lopulta heistä jokaisen on kysyttävä itseltään, minkä puolesta he ovat valmiit taistelemaan.

Ilona Ahdin ja Daniela Hakulisen häpeilemättömässä tekstissä ääneen pääsevät tyttöjen tunteet ja ajatukset. Romaani syventää kaksikon käsikirjoittaman menestyselokuvan tarinaa ja tuo siihen uusia tasoja. Tytöt tytöt tytöt valtasi valkokankaat vuonna 2022, ja elokuva voitti palkintoja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Ilona Ahti (s. 1987) ja Daniela Hakulinen (s. 1984) ovat palkittuja tv- ja elokuvakäsikirjoittajia. He kirjoittivat yhdessä "Tytöt tytöt tytöt" -menestyselokuvan. Ahti on kirjoittanut myös romaanin Stop Secret "Hikisukka Hirmunen", joka sai Runeberg Junior 2024 -kunniamaininnan.
Painos
2. p
ISBN
9789520463038
Kieli
suomi
Paino
283 grammaa
Julkaisupäivä
8.1.2025
Kustantaja
Tammi
Sivumäärä
171