Siirry suoraan sisältöön
Tutkimushaastattelu
Tallenna

Tutkimushaastattelu

Tutkimushaastattelu eri muodoissaan on käytetyimpiä tiedonhankinnan menetelmiä useilla tieteenaloilla. Haastattelu voidaan tehdä monista lähtökohdista käsin ja toteuttaa monin eri muodoin.

Tässä kirjassa käsitellään tutkimushaastattelun niin teoreettisia kuin käytännöllisiäkin kysymyksiä ja ongelmia. Tarkastelu suuntautuu erityisesti teemahaastattelun toteutukseen. Kirja on tarkoitettu käytännönläheiseksi oppaaksi. Siinä ohjataan muun muassa

- haastattelun suunnitteluun
- haastatteluteemojen kehittelyyn
- haastattelutilanteen hallintaan ja kysymysten esittämiseen
- eri ikäisten haastatteluun
- haastatteluaineiston analyysiin ja raportointiin.

Kirja on tarkoitettu oppaaksi lähinnä opiskelijoille ja tutkijoille, joilla on vain vähän kokemusta haastattelusta. Se palvelee kuitenkin myös varttuneempia tutkijoita, jotka työskentelevät psykologian, kasvatustieteen, sosiologian, sosiaalityön, hoitotieteen, historian tai antropologian alueilla.

Sirkka Hirsjärvi on toiminut kasvatustieteen professorina Jyväskylän yliopistossa ja Helena Hurme kasvatuspsykologian professorina Åbo Akademissa.
Alaotsikko
Teemahaastattelun teoria ja käytäntö
ISBN
9789524950732
Kieli
suomi
Paino
436 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2000
Kustantaja
Gaudeamus
Sivumäärä
213