
Tutki ja kirjoita
Kirjan uusimman, 15. painoksen sisältöä on jälleen kerran ajanmukaistettu. Täysin uusi luku tutkimus- ja hanketiedottamisesta sisältää ohjeita siitä, miten tutkimuksen ja hankkeen tuloksista kirjoitetaan erilaisille lukijoille selvästi ja kiinnostavasti. Lisäksi luvussa on erityisohjeita verkkoon kirjoittavalle. Sähköistä tiedonhakua käsittelevä luku on myös uusittu, sillä opiskelijoiden ja tutkijoiden tiedonhankintamahdollisuudet ovat tietoverkkojen kehittyessä entisestään monipuolistuneet. Uusittu on myös tutkimuksen taloudellisia tukimahdollisuuksia käsittelevä luku. Edellisen kerran kirjaa uudistettaessa (2007) laajennettiin metodologisessa luvussa laadullisen tutkimuksen osuutta. Kirjoittamista koskevissa luvuissa muokattiin silloin erityisesti lukuja, jotka käsittelevät tutkimusetiikkaa ja lähdekritiikkiä. Silloin myös muut kirjoittamiseen ja tieteelliseen kielenkäyttöön liittyvät luvut tarkistettiin ajan tasalle.
- Kirjailija
- Sirkka Hirsjärvi, Pirkko Remes, Paula Sajavaara
- Painos
- 23. p
- ISBN
- 9789513148362
- Kieli
- suomi
- Paino
- 766 grammaa
- Julkaisupäivä
- 19.2.2009
- Kustantaja
- Tammi
- Sivumäärä
- 464